Elämässäni ei ole tapahtunut juuri mitään ihmeellistä. Joten en ole vaivaitunut tänne kirjoittamaan mitään. se ei kuitenkaan tarkoita että olisin tämän paikan unohtanut, en suinkaan. Tänään kuitenkin päätin kirjoittaa tänne koska oli hieman tavallisuudesta poikkeava päivä, olen taas kerran vuoden verran viisaampi. Vaikka olenhan minä muutenkin teitä viisaampi. mutta en tullut tänne siitä kertomaan. ajattelin vain kertoa viettäneeni mukavan illan. loppu ilta, kunhan äiti ja isä tulivat vihdoin kotiin menimme käymään eräässä ravintolassa syömässä, siellä oli ihan hyvää ruokaa, vaikka suurin osa ruokalistan ruuista oli outoja. . .
- Mood:
thoughtful
Kyllä Suomen kesä voi olla vaihteleva. Monta päivää on pitänyt läkähtyä melkein kun on ollut niin kuuma. mutta sitten yks päivä tässä piti etsiä talvi takkia päälle että tarkeni olla ulkona. Ihme kun ei lunta satanut. Sitä kyllä melkein toivoi helle päivinä. Siinä sitä oltaisiinkin että kesällä sataisi lunta. se kyllä voisi oll amielenkiintoista. voisi harrastaa jääkiekkoa ympärivuoden ulkotiloissa. se kyllä olisi aika hienoa. Vaikka onhan kesäisin nuo jäähallit hieno keksintö. Ei tarvitse keskeyttää harjoituksia täysin jääkiekosta. Tulisipa talvi jo... Ei tarvitsisi miettiä miten pärjää ylivoimaisessa helteessä...
- Mood:
blah
Tänään koulu on pystyi melkein jatkuvasti kuulemaan jostain supinaa. Se häiritsi jonkin verran tunneilla. Mutta piristi hieman tylsiä tunteja moinen. Siihen asti kun kuulin mistä he supisivat..
( Akira )
( Akira )
- Mood:
curious
Jäin tänään pariksi tunniksi pikkusiskojeni seuraan. He laittoivat minut leikkimään kanssaan. Ne laittoivat minulle saparot.Miten ne siinäkin onnistuivat? Miksihän tytöt tykkäävät laittaa hiuksia saparoille? Luuleeko ne että ne ois siten jotenkin nätimpiä?
( Yksityinen )
( Yksityinen )
- Mood:
thoughtful
( Yksityinen )
- Mood:
annoyed
Tänään oli biologian koe. Se meni oletettavasti hyvin. Kirjoitin kuitenkin niin paljon että pitäisi saada kiitettävä arvosana siitä. Käteni alkoi puutumaan hieman ennen loppua, mutta kyllähän opettaja siitä tekstistä kuitenkin tulee saamaan selvää. Se on hänen tehtävänsä. Osasin ennalta lukea tiettyjä asioita paremmin ja siitä oli hyötyä. Siellä oli muutama ennustamani asia kysymyksissä.
Voisin mennä huomenna katsomaan läheistä katutenniskenttää. En ole ehtinyt käymään siellä reiluun viikkoon, koska on pitänyt lukea kokeisiin. Ehkä sieltä saisi jopa lämmittely vastuksia. Kiinnostaisiko jotakuta lähteä mukaan?
((ooc: en luultavasti ehdi lokeilemaan asiasta :( , mutta entryinähän sen voi ilmaista sitten..? ))
Voisin mennä huomenna katsomaan läheistä katutenniskenttää. En ole ehtinyt käymään siellä reiluun viikkoon, koska on pitänyt lukea kokeisiin. Ehkä sieltä saisi jopa lämmittely vastuksia. Kiinnostaisiko jotakuta lähteä mukaan?
((ooc: en luultavasti ehdi lokeilemaan asiasta :( , mutta entryinähän sen voi ilmaista sitten..? ))
- Mood:
calm
Kyllä minä sitä ihmettelen.. Akirahan aina ylpeilee nopeudellaan, minne se nopeus katoaa aamuisin? Tänäänkin hän myöhästyi bussistaan aamulla... ehdin jo ajatella että hänelle oli käynyt jotenkin.. meillä oli myös aamulla englannin sanakoe, siitäkin opettaja olisi voinut varoittaa, jos tuo tahtoisi saada meidän luokasta parempia arvosanoja. en ymmärrä hänen logiikkaansa tässä aiheessa. mutta kukapa häntä ymmärtäisi suuremmin.. no jaa. pitäisi mennä tekemään läksyt. aloitimme tänään fysiikassa pienen projektin täksi viikoksi. Saa nähdä mitä siitäkin tulee, sillä ryhmäni ei vaikuta kovin lupaavalle. Jos tahdon hyvän numeron niin minä varmaankin joudun kuitenkin tekemään kaiken siitä projektista. tuskin niitä kahta edes kiinnostaa meille annettu aihe.
- Mood:
pessimistic
( Yksityinen )
En käsitä miksi talo pitää koristella vain yhden päivän kestävän juhlan ajaksi.. Mariko ja Aki vaativat että meidän on pakko ripustaa halloweenaiheisia koristeita ympäri taloa ja antaa niiden olla paikoillaan ainakin viikonlopun yli.
Ei se muuten haittaisi mutta alan vähitellen kyllästyä siihen että hämähäkinseittiä muistuttavat säikeet sotkeutuvat hiuksiini..
Onneksi televisiosta tulee myöhemmin illalla aiheeseen sopiva elokuva. En tosin varmaan pysty katsomaan sitä kokonaan mutta nauhoitan sitten lopun ja katson sen huomenna.
En käsitä miksi talo pitää koristella vain yhden päivän kestävän juhlan ajaksi.. Mariko ja Aki vaativat että meidän on pakko ripustaa halloweenaiheisia koristeita ympäri taloa ja antaa niiden olla paikoillaan ainakin viikonlopun yli.
Ei se muuten haittaisi mutta alan vähitellen kyllästyä siihen että hämähäkinseittiä muistuttavat säikeet sotkeutuvat hiuksiini..
Onneksi televisiosta tulee myöhemmin illalla aiheeseen sopiva elokuva. En tosin varmaan pysty katsomaan sitä kokonaan mutta nauhoitan sitten lopun ja katson sen huomenna.
( Yksityinen )
Lääkärini mukaan ranteessani on paha rasitusvamma. Se menee aikanaan ohi, mutta tarkempaa viikkomäärää on vaikea sanoa..
Lääkärini mukaan ranteessani on paha rasitusvamma. Se menee aikanaan ohi, mutta tarkempaa viikkomäärää on vaikea sanoa..
- Mood:
uncomfortable
( Yksityinen )
- Mood:
sore
( Yksityinen )
- Mood:
determined
Muu perhe lähtee huomenna sukulaisten luokse viikoksi. Minunkin piti alunperin lähteä mukaan mutta tennisharjoitusten vuoksi äiti ja isä katsoivat parhaaksi antaa minun jäädä kotiin. Isä totesi nauraen että jos selviän yksin tämän viikon, he antavat minun jäädä toistekin kotimieheksi huolehtimaan talosta heidän poissaollessaan.
( Yksityinen )
( Yksityinen )
- Mood:
embarrassed
Siskot osaavat joskus olla niin hankalia. Mariko on valittanut minulle koko iltapäivän ja alkuillan siitä että satuin käyttämään kylpyhuonetta hänen mielestään "aivan liian kauan". Ei ole minun syyni jos hiukseni menevät sekaisin.
( Yksityinen )
( Yksityinen )
- Mood:
annoyed
Se toissaöinen räjähdys tuhosi koko poliisiaseman maan tasalle. Päädyin itsekin jonnekin vieraalle alueelle eikä minulla ole aavistustakaan siitä missä tällä hetkellä olen. En ole nähnyt ainoatakaan ihmistä koko päivänä..
- Mood:
confused
Maailma on muuttunut aivan toisenlaiseksi kuin mitä se oli vielä vanhoina hyvinä aikoina joitakin viikkoja sitten. Tänä päivänä yhä useampi vanki karkaa ja ketkä siitä saavat syyt niskoilleen? Tämä on äärimmäisen epäreilua meitä poliiseja kohtaan. Minkä me sille voimme että vartijamme eivät hoida tehtäviään kunnolla?!
Pitäisiköhän vaihtaa alaa?
Pitäisiköhän vaihtaa alaa?
- Mood:
stressed
Jos tuo taukoamaton metelöinti vankisellien puolelta ei kohta ala loppua, saatan tehdä jotain harkitsematonta.
- Mood:
annoyed
Olipa päivä...
- Mood:
tired
Kansalliset alkavat huomenna. Uskomatonta ajatella että se, mitä varten olemme viime kuukausina harjoitelleet niin paljon, on jo huomenna. Omalta osaltani voin sanoa, että pelaan huomenna niin hyvin kuin vain voin.
...Kuinkahan monta kertaa minun pitää vielä toistaa sitä, että se mitä tapahtui oli vahinko. Minä pyysin myös anteeksi, joten en ymmärrä alkuunkaan miksi toisetkin eivät voi jo unohtaa.
- Mood:
pissed off
Uusi vuosi ei alkanut meillä kovin hyvin. Uuden vuoden aaton iltana kävin siskojen kanssa kävelyretkellä ja Mariko onnistui kompastumaan joen rannassa ja putosi kylmään veteen. Hän vilustui ja parani täysin vasta loman alkaessa. Jos edellämainittuja tapahtumia ei ota huomioon, joulu ja uusi vuosi olivat muuten vähän rauhallisempia aikaisempiin vuosiin verrattuna. Emme ehtineet tavata niin paljon sukulaisia kuin vaikka viime vuonna ja meidänkin luona kävi vain muutama sukulainen.
Odotan tältä vuodelta paljon.
( Yksityinen )
Vaikka sisareni hyvin tietävät, etten ole taikauskoinen, he vaativat minua tekemään tällaisen;
...Millähän tavalla muu perhe tulisi reagoimaan jos kotoamme löytyisi jossain vaiheessa käärme?
Odotan tältä vuodelta paljon.
( Yksityinen )
Vaikka sisareni hyvin tietävät, etten ole taikauskoinen, he vaativat minua tekemään tällaisen;
| Your New Year's Resolutions |
![]() 1) Get a pet snake 2) Eat less brussel sprouts 3) Travel to Sweden 4) Study Latin 5) Get in shape with bowling |
...Millähän tavalla muu perhe tulisi reagoimaan jos kotoamme löytyisi jossain vaiheessa käärme?
